Kymmenen vinkkiä häävaatteissa säästämiseen

Julia_Thurenjpg

Häät ovat monelle harvinaista herkkua. Jos vaatekaappi huutaa juhlavaatteiden kohdalla tyhjää eikä budjettia voi venyttää uusien vaatteiden ostoon, voi postiluukusta kilahtava kutsu häihin olla todellista painajaista. Onneksi häihin voi pukeutua tyylikkäästi ja etikettiä noudattaen myös pienellä budjetilla. Nämä kymmenen vinkkiä auttavat pienellä budjetilla liikkeellä olevaa löytämään tyylikkään juhla-asun tähän tärkeään juhlaan. 

  1. Suunnittele juhla-asulle budjetti. Budjetointi ei ole vain matemaattisesti lahjakkaita henkilöitä varten, vaan kuka tahansa voi oppia budjetoimaan vaateostoksensa. Siksi ennen kuin lähtee kaupoille ostamaan uusia vaatteita hääjuhlaa varten, kannattaa miettiä budjettia. Jo sadalla eurolla voi saada kauniin juhla-asun asusteineen, mutta jos rahaa on vähemmän käytössä, kannattaa pyrkiä priorisoimaan ostokset. 
  1. Etsi omasta vaatekaapista hääetikettiin sopivia vaatteita. Etiketistä ei kannata liikaa huolestua, sillä sen noudattaminen tekee pukeutumisesta oikeastaan jopa helpompaa. Monen vaatekaapista löytyy klassinen housupuku, polvipituinen kynähame tai hyvin istuva kotelomekko. Kaikki edellä mainituista vaatekappaleista sopii häiden pukeutumisetikettiin, joten häihin ei välttämättä tarvitse ostaa uusia vaatteita. 
  1. Osta uusi juhla-asu käytettynä tai alennusmyynneistä. Kutsu häihin tulee usein hyvissä ajoin, joten uusia vaatteita ei tarvitse ostaa kalliilla hinnalla viime tinkaan. Jos vaatekaapista ei löydy mitään hääjuhlaan sopivaa vaatetta, voi uudet vaatteet ostaa joko käytettynä tai alennusmyynneistä. 
  1. Käytä vaatevuokraamoita ja lainaa asusteita. Vaatevuokraamoiden käyttö ei ole vielä yleistynyt, mutta vaatevuokraamosta mekon lainaaminen häihin on todella käytännöllinen ja budjettiystävällinen vaihtoehto. Vaatevuokraamot vuokraavat juhlavaatteita ja asusteita hyvään hintaan eikä uusien vaatteiden ostoon tarvitse käyttää suuria summia rahaa. 
  1. Unohda liika glamouri, sillä pienilläkin muutoksilla saa juhlavuutta aikaan. Täyspitkä juhlamekko häihin ei todellakaan ole pakollinen valinta kuin kaikista juhlavimmissa iltahäissä eikä kalliita vaatteita tarvita tekemään asusta juhlavaa. Pelkästään uusilla asusteilla vanhan juhlamekon saa päivitettyä trendikkään ja häihin sopivan. Budjettiystävällisiä asusteita myyvät monet nettikaupat kuten juhlavaatteiden myyntiin erikoistunut JJ’s House
  1. Ompelimossa vanhasta juhlamekosta saa kuin uuden. Jos vaatekaapissa on käyttämättä jääneitä juhlavaatteita, kannattaa ne käydä ensin läpi ennen kuin lähtee ostoksille. Budjettiystävällinen vaihtoehto on pukeutua vanhaan asuun, jonka ompelija on muokannut paremmin omaan kroppaan istuvaksi. 
  1. Unohda trendivaatteet ja luota klassiseen tyyliin. Klassiset vaatekappaleet eivät koskaan mene pois muodista. Moni rahoistaan tarkka henkilö ostaakin tästä syystä vaatekaappiinsa vain klassisia vaatteita, jotka sopivat kaikkiin tilanteisiin ja joita on helppo yhdistellä. Monella on budjetissa yhden vaatteen mentävä aukko, joten jos tiedossa on häät kannattaa ostaa klassinen mekko, joka sopii käytettäväksi häiden jälkeen myös muissa juhlissa. 
  1. Tee meikki ja kampaus itse. Vaikka häihin tälläytyminen ammattilaisen käissä on hauskaa ja tuntuu luksukselta, menee kampaajan ja meikkaajan palveluihin kuitenkin paljon rahaa. Tällä hetkellä kampaus- ja meikkitrendeissä luotetaan paljon luonnollisuuteen ja yksinkertaisuuteen, joten trendikkään hääkampauksen ja – meikin saa loihdittua kotioloissa. Banaaninuttura ja kuulas meikki syntyy pienellä vaivalla eikä haittaa, vaikka jälki ei olisikaan ammattilaisen tasoa. 
  1. Tuunaa itse. Käsistään näppärä tuunaa vanhoja vaatteita ja asusteita juhlaan sopivaksi. Liimapyssyyn ja ompelukoneeseen ei kuitenkaan kannata tarttua jos omista taidoistaan on epävarma, sillä lopputuloksesta voi tulla täysi katastrofi. 
  1. Muista, että huomion keskipisteenä on morsian. Pienellä budjetilla kokoon kyhättyä asua ei kannata hävetä, sillä häiden todellinen keskipiste on ja kuuluukin olla morsiamessa. Vanhoista vaatteista halvalla kootussa asussa ei ole mitään vikaa jos sen kantaa itsevarmasti ja tyylillä.  

Back To Top